Megapolis 2023 -tapahtumassa tehdään Onnellisia kaupunkeja

Posted on August 29th, 2008 in Uncategorized by admin

Megapolis 2023 on ympäristöjärjestö Dodon yhteistyökumppaneineen nyt kolmatta kertaa järjestämä urbaani festivaali. Se valloittaa Vanhan ylioppilastalon lauantaina 27.9.2008. Festareilla tunnetut helsinkiläiset ja kansainväliset vieraat esittelevät visionsa siitä, miten kaupungeista tehdään onnellisia ja ekologisia.

Jo yli puolet maailman ihmisistä asuu kaupungeissa ja määrä kasvaa koko ajan. Kaupungeissa käytetään myös valtaosa maailman luonnonvaroista. Elämäntavoillaan kaupunkilaiset ratkaisevat sen, pystytäänkö hyvinvointia lisäämään samalla kun ekokatastrofi torjutaan. Taloustieteilijät ovat jo pitkään tienneet, ettei talouskasvu lisää onnellisuutta tietyn vauraustason jälkeen. Suomessa tuo taso saavutettiin jo 70-luvulla. Megapoliksessa kysymme, miten kehitetään onnellisempia ja ekologisempia kaupunkeja.

Dodo on julkaissut kolme Onnellisen kaupungin korttia. Lataamalla ja lukemalla pääset selville, mitä oikein on kelattu. Lataile kortteja täältä >

Festivaalin pääseminaarien puhujat on jo julkaistu. Klubin ja oheistapahtumien ohjelmat päivittyvät näille sivuille vähitellen.

Lisätietoja:
Megapolis 2023 -tapahtuman tuottaja Antti Möller
etunimi.sukunimi@dodo.org, puh. 044 5455698

Megapolis 2023 -tapahtuman tiedottaja Ida Hakola
etunimi.sukunimi@dodo.org, puh. 050 5394912

Dodo ry:n puheenjohtaja Pauliina Jalonen
etunimi.sukunimi@dodo.org, puh. 040 8488753