Kokemuksia ja kommentteja wikisuunnittelusta

Posted on September 27th, 2008 in Uncategorized by dodo

Wikisuunnittelu antaa kaupunkilaisille välineitä osallistua kaupungin suunnitteluun. Megapoliksen wikisuunnittelusessiossa teemasta innostuttiin.

Oppia afrikkalaisesta kylästä

Euroopan Unionin Sudanin erityisedustajana toimineen Pekka Haaviston mukaan wikisuunnittelun ideologiaa voi verrata afrikkalaisen kyläyhteisöön.

Kun afrikkalaisessa kylässä keskustellaan kiperistä, koko yhteisöä koskettavista aiheista, pääsevät ensimmäisenä ääneen nuorimmat ja kokemattomimmat puhujat. Radikaalien ja palavasieluisten mielipiteiden jälkeen näkemyksensä saa esittää toisiksi kokenein. Niin jatketaan, kunnes viimeisenä mielipiteensä lausuu yhteisön johtaja, kylän vanhin ja arvokkain henkilö. Keskustelu päätyy kylänvanhimman luomaan kompromissiin, ja hän kuulee kaikkien puhujien mielipiteet ennen omansa muodostamista.

Haaviston mukaan myös länsimaisessa demokratiassa ja kaupunkisuunnittelussa voisi olla opittavaa afrikkalaisen kyläyhteisön tavasta keskustella.

Silvia Modig innostui

– Tämä oli älyttömän kivaa ja innostavaa, Modig lausahtaa wikisuunnittelusession päätyttyä.

Suunnitteluporukkaan kuulunut Modig kritisoi tällä erää vallitsevia kaupunkisuunnitelmien toteuttamia suunnitelmien hyväksyttämiskäytäntöjä. Päätöksiä tehdään nopeasti ja ilman demokraattisia toimintamalleja.

– Jos tämä sama malli toteutettaisiin, netissä, niin voitaisiin saada todella monen ihmisen mielipide yhteen ja alkaa puhua oikeasta demokratiasta, Modig pohti.

Wikisuunnittelu on väline, jolla henkilö ilman arkkitehtien ammattitaitoa voi muokata elinympäristöään mieluisakseen. Valinnat liittyvät usein henkilön omaan arvomaailmaan. Modigin mukaan tämän hetken helsinkiläistä kaupunkisuunnittelua motivoi lähinnä paine luoda lisää rakennuksia – ei halu luoda viihtyisiä asuinalueita ja koteja.

– Loistavaa, että voi ideoida ja osallistua ilman, että tarvitsee arkkitehtuuriasiantuntijuutta. Ihmisillä tulisi olla oikeus vaikuttaa omaan elinympäristöönsä.

Megapoliksen toimituskunta

Post a comment